Ihanaa joulukuun yhdettätoista! Selailin tuossa tuota aika tarkkaan kaksi vuotta sitten julkaistua runokokoelmaani ja mietin, että minkä niistä valkkaisin tämän päivän kalenteriin. Se tuntui itse asiassa aika vaikealta, koska runot on kuitenkin tosi henkilökohtaisia. Mutta tämä nyt kuitenkin valikoitui, jostain syystä. On kirjoitettu ehkä vuoden 2012 kieppeillä. Elin silloin jollain tavoin sekavaa, sumuista, raskastakin aikaa. Tunne-elämässä tapahtui paljon. Sen ajan runoissa, joita kokoelmassani on paljon, se näkyy proosarunon tyyppisenä ajatusvirtana ja rikottuna muotona. Koin silloin ja koen edelleen, että se liittyi tarpeeseen kuvata sitä henkilökohtaista kriiseilyä ja hajoamisen tunnetta, mikä oli aika paljon pinnassa silloin.
Mutta se selityksistä, runo puhukoon <3
Sinä yönä minä näin hautoja kaikkialla kuljin niiden läpi ja
katselin nimiä ihmettelin miten niissä jokaisessa on minun
kirjaimeni ja numeroni
mutta takaperin kirjoitettuna
minä poimin kukan yhdeltä haudalta aloin kävellä
taaksepäin kävelin hautojen välistä
aina vain kauemmas puhuin sinulle vaikka sinä et ollut siellä
puut humisivat
vastauksia, kai ne ajattelivat jotain säälivät ja hihkuivat
toisilleen
"tuolla se hullu nainen taas
etsii jotain, kaipaa sitä samaa, en minä tiedä autetaanko sitä,
ehkä ei"
minä etsin sinua kaivoin haudoista ruumiita mutta löysin
joka kerta vain sellaisia joilla oli
minun silmäni mutta kokonaan erilainen
keho, melkein kuin linnun ja oudon värinen mutta sitten sinä
ilmestyit siihen jostain ja sanoit hymyillen "tähän se
matka päättyy, tietä ei enää
ole", ja ojensit käden ja
hymyilit
hymyilit niin kauniisti etten minä osannut linnun nokallani
suloisella äänelläni sanoa kuin avuttomasti tsirp ja jossain
kaukana
lentokone tippui maahan ja joku lukko
napsahti auki minun sisälläni ja kaikki vyöryi minun päälleni kuin
vesi joka
ryömi minun luokseni kuin satutettu eläin käpertyi
jalkoihin ja roikkui mukana kun
minä vain kävelin ja kävelin
etsin tietä joka oli poistettu kokonaan
kuljin unessa kuljin ilmassa enkä koskaan sitä ennen enkä
sen jälkeen
ole ollut yhtä onnellinen
Heli Haavisto: Joka päivä minä kuljen taaksepäin, s.73-74. Mediapinta 2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti