4. Joulukuuta

Nyt kun mietin kaikkia näitä kuluneita vuosia
hetkiä yhdessä ja erikseen
ei siinä edelleenkään ole mitään mieltä
miten niin hiljaa voi tapahtua niin paljon
vai tapahtuiko se juuri siksi
hiljaisuudessa
siinä piilee vaara ja mahdollisuus
en tiedä kummasta sinä olisit pitänyt enemmän
kummasta minä
välillä tuntui ettei kumpikaan meistä pitänyt enää mistään

ja kuitenkin

silloin kun väsymys ei saanut astioita lentämään seinään
muuttunut ammottavaksi kidaksi meidän välillemme
minä hyvin hatarasti huomasin
että jokin säie oli vielä katkeamatta 
se tärkein
joka johtaa suoraan ytimeen
sinne missä jokaisen sielu majailee silloin kun
ei nuku ikiunta
kieltäydy heräämästä

siksi minä

käärin hihat

siksi minä

nostan helmoja

korkeaksi mytyksi puoleen reiteen
ja kahlaan
sen tumman joen läpi jonka toisella puolella arvelen
aarrearkun vielä olevan
saavun sinne jonain kuulaana päivänä
kun vesi on muuttunut jääksi
kun hanki on talvenpaksuista
astun viimeisen askeleen ja muistan:
tältä se tuntui joskus
tämä meiltä oli kadoksissa niin pitkään

ja sinä hymyilet ja tiedät
olen jo valmis
aloittamaan kaiken alusta
ja sitten joskus
kuolemaan hiljaa
sinun käsivartesi ympärilläni

Heli Haavisto: Joka päivä minä kuljen taaksepäin, s. 8-9. Mediapinta 2019