Joulukalenteri! Luukku 1

(1.12.2018)

Täällä "taas", eli oikeasti tositosi pitkästä aikaa. Ja joulujutut mielessä, niin kuin näin joulukuun ensimmäisenä päivänä kuuluukin. Tajusin nimittäin tuossa vähän aikaa sitten, että hitto, Wernerilandioissahan on kaikkinensa yhteensä 24 kuvaa, eli juurikin se määrä, mikä joulukalenterissa luukkuja. Ja siitä se idea sitten lähti :)

Alunperin ajattelin kyllä toteuttaa tän idean tuolla facebookin puolella, mutta sitten huomasin että siellähän on jo joka toisella oma joulukalenterinsa. Että ei tämä niin omaperäinen idea sinänsä ollutkaan. 

Mutta sitten muistin, että onhan mulla tämä blogikin. Että jospas sen joulukalenterin tekiskin tänne. Arpois joka päivälle oman kuvansa, ja kirjoittais oheen jonkun pikku pätkän siitä kohtaa kirjasta. 

Joten eiköhän mennä asiaan. Wernerilandia-aiheisen joulukalenterini ensimmäisestä luukusta putkahti tänään seuraavanlainen kuva. Löytyy kirjasta Wernerilandia - ajassa ajan sisällä, sellasesta kohdasta, jossa Werneri on juuri tavannut salaperäisen "taivaasta tipahtaneen" tytön, Suloisen Äänen. 

Werneri yrittää kovasti tehdä tyttöön vaikutuksen ja kukkoilee omalla kaupunginjohtajuudellaan. Siitä kortin nimi "Miellyttäminen". Että siitä vaan itse kukin miettimään, onko itselläkin tarve välillä yrittää olla jotain muuta kuin mitä on, ihan vain tehdäkseen toisiin vaikutuksen? Itse ainakin saan itseni tällaisesta kiinni tämän tästä. Mutta kuten seuraavasta tekstin pätkästä huomaa, elämä kyllä yleensä palauttaa nopeasti takaisin omalle paikalleen :)

 

”Werneri hymyili leveästi ja tarttui päässään keikkuvaan silinteriin. Hän kumarsi syvään ja nosti hattuaan - sillä tavalla Ukon silinterin haltijat olivat kertoneet hänelle herrasmiesten aina tekevän. Kake ja Annele seurasivat Wernerin keikaroimista huvittuneina. Vaikka pojalla olikin omat pikku omituisuutensa, tämä oli uutta jopa heille.

    - Minä olen Werneri, Kaupunginjohtaja.

    Mutta toisin kuin Werneri oli kuvitellut, tytön kasvoille ei noussut ihailevaa ilmettä. Sen sijaan hän purskahti hersyvään kikatukseen, aivan kuin asiassa olisi ollut jotakin huvittavaa. Wernerin korvat heiluivat vihaisesti ja harmikseen hän tunsi myös punastuvansa. Simpuran tyttö! Oli kyllä totisesti röyhkeää tunkeutua ilman lupaa toisen kaupunkiin ja sitten vielä käyttäytyä noin ala-arvoisesti. Werneri nosti päänsä ylös, mulkoili tyttöä ja odotti. Eiköhän tämäkin lopulta ymmärtäisi, kuinka lapsellista nauraminen tällaisessa tilanteessa oli."

(Wernerilandia - ajassa ajan sisällä, Valmiixi 2015, s. 177-178)

 Että näin tänään. Mitähän huomenna? Ihanaa Joulukuun ensimmäistä päivää!