(28.4.2015)
Tämä on perusteltu kysymys puhuttaessa jonkun ihmisen puuhaamasta hengentuotteesta - joka voi olla toki muutakin kuin kirja. Tämä on kysymys, joka saa ihmiset kääntämään kirjakaupassa selailemansa kirjan ympäri ja lukemaan takakansitekstin. Tekemään ostopäätöksen tai hylkäämään kirjaparan hyllyyn.
Tämä on myös kysymys, josta minä ahdistun kaikkein eniten.En siksi, ettenkö tietäisi, mistä minun kirjani kertoo. Kysymys on vain niin laaja, vähän niin kuin toinen ahdistava kysymys: "Mitä kuuluu?", johon on muuten äärimmäisen vaikea vastata rehellisesti. Ihmiset kun tuppaavat sanomaan, että niille kuuluu hyvää, vaikka ei oikeastaan kuulukaan. Enkä ole itse millään tavoin poikkeus tässä asiassa.
Mutta miksi me sanomme niin? En ole ihan varma. Ehkä se on itsesuojelua, ehkä laiskuutta. Tai sitten vain yksinkertaisesti haluttomuutta alkaa penkomaan omaa lähimenneisyyttään - varsinkin jos siellä on voittopuolisesti ikäviä, tylsiä tai jopa traumaattisia asioita.Mutta ei sen edes tarvitse olla niin. Minä ahdistun mitä kuuluu-kysymyksestä silloinkin, kun kaikki sujuu hyvin.
Niin kuin vaikka menneenä viikonloppuna. Näin pitkästä aikaa hyvän ystävän, joka tietenkin kysyi mitä minulle kuuluu. Vastasin vaistomaisesti, että hyvää. Sitten tajusin sen, minkä tajuan aina vastatessani näin. Vastaus "hyvää" ei oikeastaan ole mikään vastaus. Se on pakopaikka. Niinpä minä keräsin itseni ja lisäsin vähän vaivautuneena että "julkaisen kirjan".Arvaatte varmaan, mikä seuraava kysymys oli? Jep, juuri se. "Mistä se kertoo?"
Joten kiitos vain sinulle, ystävä kallis, joka saatat ehkä tunnistaa itsesi tästä kirjoituksesta. Sinun ansiostasi tajusin, että pitäähän mun nyt hyvänen aika osata vastata, kun joku kysyy mistä oma kirjani kertoo. Sillä, edelleen, kysymys ei ole siitä, ettenkö sitä tietäisi. Se vain kertoo niin monista asioista, etten oikein osaa päättää, mikä niistä on se oleellisin.
Mutta yritän. Visuaalisena ihmisenä otan avuksi Wernerilandian kansikuvan, johon lisättiin vielä viime metreillä ennen painoon menoa alaotsikko: "ajassa ajan sisällä" Siitä voi jo tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä kirjan teeman suhteen. Samoin kuin Wernerilandian kakkososasta, joka tulee ilmestyessään kantamaan nimeä Wernerilandia - ympyrässä on vastaus kaikkeen.
Alaotsikot viittaavat kirjojen kantavaan teemaan, joka on tietenkin aika. Aihe, johon en varmaan kyllästy ikinä. Aika ja erityisesti ajan ympyränomainen luonne näkyy tekstissä monin eri tavoin: sen voi lukea sieltä suoraan, rivien välistä, sekä havaita myös tekstin rakenteesta.Tarinassa on myös monta tasoa ja ajallista ulottuvuutta - siinä kulkee monta tarinaa ikään kuin päällekkäin, toisiaan täydentäen ja loppujen lopuksi yhteen sulautuen.
Ja tämä on se syy, miksi minun on vähän vaikea tyhjentävästi vastata kysymykseen, mistä Wernerilandia kertoo. Yhtäältä se kertoo 3-vuotiaasta Werneristä, joka syntyy Suomeen joulukuussa 2009, ja toisaalta taas Wernerilandiasta, jonne Werneri pakenee ahdistavia kotiolosuhteitaan.
Aika on kuitenkin mielenkiintoinen seikka jo tässä kohtaa; Wernerilandiassahan Werneri ei ole kolme, vaan kahdeksanvuotias, koska Wernerilandiassa ihmisen ikä määräytyy sen mukaan, miten vanhaksi tai nuoreksi hän itsensä sisimmässään tuntee. Selkeää, eikö? Ja jotta asia ei muuttuisi liian helpoksi, nämä eivät suinkaan ole ainoat aikatasot, jotka kirjassa rinta rinnan kulkevat.
Tässä kohtaa tekee mieleni mainita, että minähän uskon vahvasti paitsi jälleensyntymään, myös rinnakkaisiin todellisuuksiin, mikä ei varmastikaan voi olla näkymättä kirjassa. Toisin sanoen uskon, että maailma ja maailmankaikkeus/kaikkeudet on hurjan paljon monimutkaisempi järjestelmä, kuin voimme kuvitellakaan. Puhumattakaan meistä itsestämme.
Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että tämä minun pikku vaihtoehtohistoriani kertoisi mitään yleispätevää totuutta yhtään mistään. Niin härski minä en ole, että uskoisin sellaiseen edes pystyväni.Mutta minun totuuteni se kertoo, fiktiivisessä muodossa tietenkin.
Wernerin tarinan kanssa rinnakkain kulkevat myös erikseen otsikoidut Sateenkaarikiven tarinat, joiden kautta liikutaan hyvin varhaisessa ihmiskunnan historiassa, Atlantiksen ajassa, sekä vuorenpeikkojen suvun asuttamassa Röhvelilandiassa 1600- ja 1900-luvuilla.
Ja mikäs Sateenkaarikivi sitten on? Se on muinainen pyhä taikaesine, joka liittyy olennaisesti kauan sitten uponneeseen Atlantiksen mantereeseen ja myöhemmin taas peikkoyhteisön elämään Röhvelilandian saarella. Ja koska - sekä tarinan, että oman logiikkani mukaan - maailmassa ja maailmankaikkeudessa kaikki liittyy kaikkeen, liittyvät sekä Atlantis, Röhvelit, että Sateenkaarikivi myös Werneriin ja Wernerilandiaan. Mutta miten?
Niin. Nyt ollaankin taas sen vaikeuden edessä, että miten voin kertoa, mistä kirjani kertoo, paljastamatta itse juonesta liikaa?Oikeastaan en voikaan. Se veisi sitä paitsi ihan liikaa tilaa tästä blogista. Niinpä alankin lähestyä turinointini päätöstä toteamalla, että kirjani kertoo kaikesta siitä, mistä olen tässä puhunut. Ja aika monesta muustakin asiasta. Se kertoo ajasta. Ympyröistä. Werneristä, jossa on alusta asti jokin vaikeasti määriteltävä "vika". Werneristä, joka saa 3-vuotiaana autismidiagnoosin.
Ja lopulta: Werneristä, joka löytää Wernerilandian kautta paitsi oman todellisen kotinsa tässä maailmankaikkeudessa, myös oman todellisen identiteettinsä. Alkuperänsä. Eikä se ole kovin vähän, vai mitä?
Vielä lopuksi. Olen aina ollut vähän "tuonpuoleinen" ja pitänyt täysin luonnollisena sitä, että tämä tietoisuuden taso, jossa elämme, on vain pikkuruinen osa laajempaa kokonaisuutta. Siksi varmaan tunnenkin vetoa erilaisiin kurkistusaukkoihin. Tiedättehän? Kurkistusaukot ovat portteja toisiin tasoihin, ulottuvuuksiin, tai vaikka toisen ihmisen sisäiseen maailmaan. Jos totta puhutaan, ne ovat juuri niitä rinnakkaistodellisuuksia, joista jo aiemmin mainitsin.
Ja nyt oikein ajattelen asiaa, tajuan oikeastaan vasta itsekin, että juuri sitähän myös Wernerilandia on. Kurkistusaukko yhden ihmisen todellisuuteen, aikaan ajan sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti