Werneri ja Puppernikkeli

(11.4.2015)

Werneri ja Puppernikkeli. Kuva: Heli Haavisto

Luulin siis pitkään, että olin kirjoittamassa lastenkirjaa. Ihan varma en vieläkään ole, etteikö niin olisi. Werneri on kieltäytynyt koko matkan ajan asettumasta mihinkään olemassa olevaan genreen, minkä vuoksi olenkin usein päätynyt kuvailemaan sitä sanoin: "liian lapsellinen aikuisille, liian aikuismainen lapsille." 

Kenelle olen sitten sitä tarjoamassa, kenen tähän kirjaan kannattaa tarttua? No. Tekisi mieli tietenkin sanoa, että kenen tahansa, mutta varmaan ainakin sellaisten aikuisten, jotka ovat riittävän ennakkoluulottomia. Joita ei esimerkiksi vaivaa sellainen yksityiskohta, että toinen kirjan keskeisistä henkilöhahmoista on pehmolelu.

Minulle se ei ole koskaan ollut ongelma. Tietenkään se ei ollut sitä silloin, kun luulin kirjani kohderyhmän koostuvan noin 8-12 vuotiaista lapsista, mutta ei se ole sitä vielä nytkään. Puppernikkeli on tosiaan pehmolelu, mutta hän on myös vanha ja viisas, niin kuin elefantit nyt ovat. Nähnyt jo paljon tätä maailmaa. Hän venyttelee aamuisin, tekee hengitysharjoituksia iltaisin ja vastustaa kaikkea suurta ja monimutkaista. 

Puppernikkeli on myös Wernerin paras ystävä ja siksi tarinan kannalta täysin välttämätön. Ennen kuin pojat löytävät Wernerilandiaan, hän on myös ainoa, joka ei koskaan sano tätä vialliseksi.Kaikki muut sen sijaan tekevät niin. Äiti, isä, Suurikätinen lääkäri ja kaikki muut aikuiset. Werneri ei pysty täyttämään äidin odotuksia edes raskausaikana, eikä syntyminen liian aikaisin ja kovin poikkeavan näköisenä asiaa ainakaan paranna. Eikä kysymys loppujen lopuksi ole liian isoista korvista, eikä edes niiden päissä törröttövistä karvatupsuista. Wernerissä nyt vain on "jotakin vikaa". Mutta mitä? Sitä ei kukaan oikein osaa määritellä. 

Selailin tässä taannoin vanha muistikirjaa, johon olin kirjoittanut ihan ensimmäiset muistiinpanoni Wernerilandiasta. Huvitti, vähän hävettikin. Kuvailin noissa muistiinpanoissa muun muassa Wernerilandiaa niin kuin se olisi vain Wernerin sisäinen mielikuvitusmaailma. No, en minä ketään kiellä, etteikö sen voisi niinkin tulkita, mutta minulle(ja Wernerille) se on kyllä ihan todellista totta. 

Vaikka myönnettäköön, että ihan aluksi minä taisin tosiaan ajatella, että täytyyhän se tenava sieltä poiskin tuoda. Takaisin oman äidin ja isän luo. Mutta Wernerin onneksi minä olen aina inhonnut tarinoita, joissa tuhotaan hyvin alkanut fantastinen seikkailu realismilla. Ja tuntui se jotenkin epäreilultakin. Wernerin perheessähän kukaan ei arvosta, eikä rakasta häntä. Miksi hän siis olisi palannut sinne? Varsinkin kun oli jo alkanut löytää itselleen paremman paikan muualta - Wernerilandiasta. Siellähän jokainen sai olla juuri sellainen, kuin oli.Niinpä minä hyvin pian tulinkin järkiini, ja tajusin, miten tarina tulisi menemään. Oikeastaan se oli hyvin yksinkertaista. 

Se tulisi muotoutumaan sen mukaan, missä Wernerin todellinen koti olisi.