(2.7.2015)
No niin. Nyt kun sekä Wernerin biologiset, että sijaisvanhemmat on käsitelty, voimmekin siirtää katseemme muutamaan muuhun henkilöhahmoon, jotka Wernerilandiaan ilman muuta kuuluvat.
Kuten viime tekstissä taisin mainita, tärkeimmät henkilöhahmot tulivat kyllä tekstiin ihan alkuvaiheessa, mutta eivät he silloin kovin "paksuja" olleet. Siis kirjallisuudentutkimuksen termejä käyttäen: pyöreitä.
Tai no, italialainen parturi-kampaaja Könttä Fruktison oli kyllä silloin jo paksu ja nimenomaan pyöreä, mutta hänenkin luonteensa alkoi jossain vaiheessa saada enemmän syvyyttä, kuin tekstin ensimmäisissä versioissa.
Joita ihan näin sivumennen mainiten kirjoitin todella monta. Itse asiassa ensimmäiset yhdeksän vuotta koko kirjoitusprojektista taisikin olla pelkkää ensimmäisen version uudelleen(ja uudelleen)kirjoitusta. Aina välillä tarjosin tarinaa eri kustantamoihinkin. Suurin odotuksin, tietenkin.
Jossain vuoden 2010 tienoilla koko proggis alkoi kuitenkin todella tökkiä. Kyllästytti niin paljon, että aloin(onneksi) nähdä tekstin eri näkövinkkelistä. Tajusin esimerkiksi, että liian moni kirjan keskeisistä päähenkilöistä on kotoisin Suomesta, mikä oli vähän ristiriidassa kirjan suvaitsevaisuus ja yleismaailmallisuusteeman kanssa. Könttä tosin oli italiasta alunperinkin, mutta esimerkiksi hänen paras ystävänsä, Sarah Stonehenge oli ekoissa versioissa nimeltään Sara Hiidenkivi. Siis tavallinen suomalainen hissukka.
Miettiessäni Sarahia ja Könttää, sekä monia muita hahmoja, tajusin myös, ettei heidän taustoistaan ollut tuolloin kirjoittamissani versioissa olemassa kuin pintaraapaisu. Olivat siis kovasti ohkaisia.
Ja tajuttuani tämän, tekstille alkoi tapahtua. Olin hiljakkoin synnyttänyt toisen lapseni, ja muistan, miten vietin muistivihkoni kanssa paljon aikaa puistonpenkeillä ja kahviloissa, sillä aikaa kun juniori nukkui ja isompi poika oli kirkon kerhossa leikkimässä.
Tarinoita alkoi syntyä. Sarahista sukeutui varsin helposti englantilainen melankolikko, joka joutuu jättämään työnsä, koska on potilaiden mielestä liian masentavaa seuraa. Joo, vähän absurdiltahan se kuulosti, mutta koko tämä tarinahan pohjautuu eräänlaiseen absurdiuteen. Eli ainakin siinä mielessä minusta oli ihan loogista ja uskottavaa, että ylihoitajan paskiainen nyt vain ottaa ja antaa Sarahille potkut. Tuosta noin vain, vaikka nainen hoitaa työnsä tunnollisesti ja hyvin.
Kukapa tuollaisesta ei masentuisi? No, Sarah ainakin masentuu - ja paljon. Ja koska kirjoittaminen lienee aina mielikuvituksen, tosiasioiden, muistojen, unien yms. luovaa yhdistelyä, mun oli hyvin helppo kuvitella Sarah joulukuisen Lontoon maisemaan masentumaan.
Ja nyt pyydän mitä nöyrimmästi anteeksi kaikilta Englantia rakastavilta ihmisiltä. Minä olen käynyt Lontoossa vain kerran, eikä se reissu mennyt ihan putkeen. Oli joulukuu, sateista ja märkää, ja mä olin myös ihan käsittämättömässä (hinku)-yskässä koko matkan. Ihan oikeasti. Siksi mun mielikuvissani Lontoo tulee ehkä aina olemaan paikka, jossa on helppo ajatella masentuvansa, eikä se varmasti ole oikea mielikuva. Mutta tähän Sarahin tarkoitukseen se sopi kyllä hyvin.
Sitä paitsi, hieman toisenlaiselle mielenlaadulle sama sade ja harmaushan tekee vain hyvää. Puhun nyt tietysti italialaisesta Könttä Fruktisonista, joka saapuu Wernerilandiaan yhdessä Sarahin kanssa. Ja tässä kohtaa huomautettakoon, että minä en varsinaisesti ole keksinyt tätä älytöntä nimeä. Sain sen tietooni jokseenkin samalla tavalla, kuin Könttä itse kirjassa kertoo:
"Mies sanoi nimekseen Könttä Fruktison. Se oli kuulemma hänen taiteilijanimensä, jonka hän oli keksinyt muutettuaan kuusi vuotta sitten Italiasta Lontooseen. - Minä halusin aloittaa alusta, Könttä selitti. - Kokonaan alusta, nimeä myöten. Vanha nimeni oli niin tylsäkin, ihan tavallinen italialainen perusnimi. Fabrizio Luigi Pavarotti Rigoletto. Ja Könttä taas oli niin... hauska sana. Se ilmoitettiin minulle unessa. En edes tiedä, mitä kieltä se on."(Wernerilandia - ajassa ajan sisällä, s.51. Valmiixi 2015)
Kyllä vain. Minä näin unta tästä tyypistä vuonna 2002, ja tiesin heti hänen kuuluvan kirjaani. En muista unesta mitään muuta kuin sen, miltä mies näytti ja mikä hänen nimensä oli. Könttä Fruktison.
Ajan myötä sain sitten kuulla Köntän oikeankin nimen, sekä lukuisia muita asioita hänestä. Niin kuin vaikka sen, että hän sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä(mitä ei kirjassa suoranaisesti mainita), on kasvanut isoisänsä hoivissa ja pelkää hullun lailla pimeää.
Näistä asioista lämminsydäminen, aina iloinen ja riehakkaan tempperamenttinen Könttä on tottunut koko elämänsä vaikenemaan, mutta jostain syystä Sarahille hänen on helppo puhua.Niinpä nämä kaksi ovatkin täysin erottamattomat ja miltei aina yhdessä.
Kirjan edetessä tämän toverillisen symbioosin väliin tulee kuitenkin myös Sarahin suuri(ja Köntän mielestä täysin käsittämätön) rakkaus: kaupunginjohtaja Ukko Ylitalo.Mutta häneen palaan vasta seuraavalla kerralla.
Nyt: kiitos, kumarrus ja hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti