lauantai 6. marraskuuta 2021

Ympyrässä on vastaus kaikkeen

 

(22.2.2016)

No niin, nyt se alkaa pikku hiljaa materialisoitumaan. Ai mikä? No Wernerilandian kakkososa tietennii. Kansikuva ja mainokset on jo puuhattu ja esittelykin löytyy jo Valmiixin sivuilta.

Kansikuvat ovat tällä kertaa omaa tuotantoani. Itse asiassa kaavailin tätä kuvaa alunperinkin kirjan kanneksi, mutta jotenkin se Paulan maalaus sopi tuohon ykkösosaan paremmin.Ovat toki aikamoisen erilaisilla tekniikoilla tehdyt, mutta silti näyttävät ainakin mun silmään ihan kivalta yhdessä. 

Takakannen kuvasta sen verran, että löysin tuon piirroksen/maalauksen jokin aika sitten pöytälaatikon perältä, eikä sen pitänyt alunperin lainkaan omalle paikalleen päätyä. Mutta kun se sitten puolisattumalta käsiini osui, tiesin heti että johonkin se vaan täytyy ympätä. Kuva ei muuten nyt kaikista yrityksistäni huolimatta enää löydy tästä postauksesta. Tuli vakavia erimielisyyksiä tietsikan kanssa, eikä ensimmäistä kertaa. Että jos joku vielä kehtaa väittää, että tietotekniikka muka helpottaa elämää, niin saanen sanoa, että ei muuten helpota. 

Mutta tuolta Valmiixin sivuiltahan sen kuvan kyllä löytää, että nou hätä.No, se siitä. Mulla on siis ollut tässä matkan varrella kovasti monenlaisia visioita kirjan ulkoasusta. Yhdessä vaiheessa mulla oli esimerkiksi tarkoitus tehdä pienten, mustavalkoisten A5-kokoisten kuvien lisäksi ns. sisätarinoihin isompia, värillisiä kuvia. Vähän niin kuin sillä ajatuksella, että pienet edustaa tarinassa tätä arkitasoo ja isot sitä henkisempää puolta. En muista enää tarkalleen miksi hylkäsin tän ajatuksen - varmaan ne tasot alkoi jossain vaiheessa sekoittua. 

No, joka tapauksessa tuo takakannen kuva on yksi niistä kuvista, jotka ehdin kuitenkin tehdä ja joka oli tarkoitettu siihen ykkösosan Suuri valo-tarinaan. Ajattelin että siinä on niinkö Suuri valo lapsiensa kanssa ;)

No tietenkään en malttanut olla vähän peukaloimatta kuvaa vielä uudemman kerran, vaikka se alkuperäinenkin oli ihan kiva. Halusin, että kuvaan tulisi lisää tulkinnanvaraa - että sen voisi toisin sanoen nähdä useammalla tavalla. Siksi kuva saikin saman nimen kuin kakkososan alaotsikkokin on. Ympyrässä on vastaus kaikkeen. Lausehan esiintyy jo ykkösosassa useammassakin kohdassa, antaa ikään kuin viitteitä tulevasta. Niinpä lainaankin tähän pätkän, jossa katsotaan jo tarinan jatko-osaan - niin kuin minäkin katson nyt.

"Sillä jotain kovin tuttua kovin tuttua tässä kaikessa oli. Jotain kauan sitten koettua. On aika,hän kuuli äkkiä sanat päässään. Pian on aika. Aika mihin? Mitä aika loppujen lopuksi oli? Ukko horisi aina aikataskuista, Annele ympyröiden sulkeutumisesta. Ja nyt hänen edessään raksutti kymmeniä erikokoisia kelloja - mitä kummaa tämä kaikki tarkoitti?

    Aika on päättymätön kehä. Ympyrässä on vastaus kaikkeen. Aika on kaikki, aikaa ei ole.

    Ne olivat viimeiset ajatukset, jotka Werneri muisti havahtuessaan omasta sängystään. Siinä hän makasi jähmettyneessä kylkiasennossa, pää tiukasti tyynyssä ja tuijotti lasittunein silmin Annelen maalaamaa ympyrätaulua."

(Wernerilandia - ajassa ajan sisällä, s. 153-154. Valmiixi 2015)

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

  24. Joulukuuta " Kun ympyrä sulkeutuu, homma on hoidettu, eikä siitä sen enempää."  Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2022! ❤️