Huomenta. 12.12. Ja tämän päivän luukusta löytyi tällainen kortti. Rakkaus. Apua. Ja jotain tästäkin pitäis varmaan osata kirjottaa. Pari päivää sitten kirjotin ylirasituksesta ja joulustressistä, ja täytyypä sanoa, että alkaa kyllä kisaväsymys jo vähän painaa. Mutta ehkä tässä nyt vielä jaksaa, jaksaa... Täsmälleen puolivälissä joulukalenteriahan ollaan jo :)
Tämä kuva löytyy kakkososan loppupuolelta, ja on nyt vähän hankala pala siinäkin mielessä, että enhän mä nyt tarinan loppuratkaisua voi mennä tässä paljastamaan. Eli asiayhteydestä en niin hirveästi kommentoi. Sanonpahan vaan, että musta on aika kuvaavaa ja selkeää, että juuri tän kortin nimeks piti tulla rakkaus. Saman nimen olis nimittäin voinut antaa monelle muullekin kortille. Mutta tälle se sopi parhaiten varmaan just siks, kun löytyy sieltä kirjan loppupuolelta. Liittyy jotenkin siihen asetelmaan, joka usein tarinoissa, leffoissa on ihan luonnostaan. Että olipa sitä ennen tapahtunut sitten mitä vain, ikäviä asioita, pahuutta, murhia tai mitä vaan, niin loppujen lopuks rakkaus on kuitenkin se, joka voittaa.
Että kertomatta loppuratkaisua sen tarkemmin, niin kyllä näissäkin kirjoissa tuommoinen rakkaus-loppu on. Ehkei ihan se klassisin prinssi saa morsiamensa-tyyppinen rakkaus-loppu, mutta rakkaus kuitenkin. Ja tokihan tää kortti liittyy rakkauteen siinäkin mielessä, kun siinä on tuo perhe. Lapset. Se jo laajentaa rakkautta vähän isommaks käsitteeks, kun vaan sinne prinssi-prinsessa suuntaan. Pyyteettömämpään suuntaan.
Tai otanpa vähän takasin. Kyllähän tuommoinen pyytetön rakkaus voi kohdistua moneen muuhunkin asiaan kuin vain lapsiin: puolisoon, lemmikkeihin, uskontoon, henkiseen oppiin, luontoon, omaan maahan, mihin vain. Tai sitten ihan vain elämään. Ideaalista varmaan olisi, jos sen osaisi kohdistaa ihan kaikkeen.
Eli nyt kun pohdin tarkemmin, ehkä se rakkaus syvimmillään onkin enemmän sellanen tietynlainen mielentila. Rauhallinen, tyyni ja hyväksyvä tunne, josta käsin maailmaa ja elämää katsoo. Joka voi toki kohdistua myös mihin tahansa itsen ulkopuolella olevaan, mutta ei välttämättä. Rakkaus on rakkautta. Ei sitä varmaan voi, eikä tarvitse mitenkään tyhjentävästi edes määritellä.
Rakkaudellista päivää kaikille!
"Seuraavana aamuna aurinko tuntui nousevan poikkeuksellisen aikaisin. Kaappo ja Tarlena istuivat sängyllä ja tuudittelivat pikkupeikkoja sylissään. Aamun arasti kirkastuvassa valossa vauvat näyttivät vieläkin suloisemmilta kuin yöllä, eikä Kaappo tuntunut onnestaan puuttuvan enää mitään. Mummikin tuossa vain pesi astioita, itsekseen hyräillen, eikä merkkiäkään entisestä vihamielisyydestä Tarlenaa kohtaan enää ollut.
-Katso nyt häntä, Tarlena kuiskasi Kaappolle. - Olisitko uskonut? Hän tuli tänne eilen illalla etsimään sinua ja oli aluksi aivan yhtä inhottava kuin ennenkin. Mutta sitten minusta tuntui kuin vauvat olisivat päättäneet, että nyt on oikea hetki. Että meidän pitäisi hoitaa se asia yhdessä, heidän syntymisensä. Tehdä yhteistyötä, eikä riidellä, ymmärräthän? Se tilanne pakotti meidät siihen. Ja kun pienet olivat sitten syntyneet - eikä siihen mennyt kauan - koko tunnelma täällä mökissä oli erilainen. En ole koskaan kokenut mitään sellaista. Siinä kaikessa oli jotakin pyhää. Aivan kuin vauvat olisivat hoitaneet jo ensimmäisen tehtävänsä tässä maailmassa.
- Ja
hyvin hoitivatkin, sanoi Kaappo ja suuteli Tarlenaa kevyesti otsalle. - He ovat
ihmeellisiä."
(Wernerilandia -
ympyrässä on vastaus kaikkeen, Valmiixi 2016, s.227-228)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti