Joulukalenteri! Luukku 11

 

 

(11.12.2018)

 Täällä taas. Joulukuun 11.päivä ja päivän korttina Tarkoitus. Kuva löytyy ykkösosasta, päätarinan rinnalla kulkevien sisätarinoiden kolmannesta osasta. Tämä Sateenkaarikiven tarinoiden kolmas osa kertoo nimenomaan siitä, miten Sateenkaarikivi alunperin tuli maapallolle. Ja mihinkäs muuhun siellä, kuin tarunomaiselle Atlantiksen mantereelle. 

Tuo Atlantiksen manner onkin mielenkiintoinen juttu. Siis siinä mielessä, miten se päätyi tähän tarinaan ylipäänsä mukaan. Olin jonkin matkaa tätä tarinaa jo kirjoittanut(silloin vuonna 2002), kun mainitsin asiasta ystävälleni. Naureskelin, että tarinaan tulee saari, joka koostuu sisäkkäisistä ympyröistä. Siis kerroksista. 

No, saaren nimi ei tietenkään ollut Atlantis, vaan Wernerilandia, mutta olin kyllä melkoisen hämmentynyt kuullessani, että tuollainen ympyränmuotoon rakennettu saari on joskus ollut olemassa. Minä en sitä nimittäin lainkaan tiennyt. Tai en ainakaan tiennyt tietäväni. Luulin vain itse keksineeni koko lailla hauskan ja originellin idean. Että se siitä sitten :) 

Tämä oli joka tapauksessa yksi niistä "sattumista", jotka kannustivat mua kaikki ne 13 vuotta jatkamaan tämän tarinan työstämistä. Tekstiin nimittäin päätyi paljon muutakin sellaista, mitä en katso keskineeni itse. 

Ehei. Nämä kirjat ovat mulle henkilökohtaisesti äärettömän tärkeät jo siinäkin mielessä, että niitä kirjoittaessa mulle toden totta valkeni, että meitä todellakin ohjataan tuolta toiselta puolelta koko ajan. Tiedostimmepa sitä tai emme. Siksi tuo sana "sattuma" on tuolleen lainausmerkeissä tuossa. Tästä voi jokainen olla jetsulleen sitä mieltä kun haluaa, mutta minä en mihinkään sattumiin enää usko. Tai oikeastaan en ole uskonut koskaan. Niin monia ihmeellisiä johdatuksia olen saanut tässä liki neljänkymmenen ikävuoden aikana jo kokea. 

Eli tänä päivänä haluaisin venyttää vähän itse kunkin tietoisuutta. Entä jos kaikessa, mitä täällä maailmassa ja elämässä tapahtuu, olisikin joku syvempi tarkoitus? Entä jos jokainen asia meneekin aina juuri niin kuin pitää. Eikö olisi helpottavaa tajuta, ettei mikään tekeminen tai kohtaaminen koskaan ole turhaa? Minä ainakin uskon, että jokainen kokemus vie meitä aina jollain tavoin eteenpäin. 

Lyhyt esimerkki tästä. Poikkesin eilen töiden jälkeen kaupungilla, josta palasin rättiväsyneenä ja päänsärkyisenä kotiin. Matkalla metrossa istahdin vähän vanhemman herran viereen. Johon en tietenkään aluksi kiinnittänyt juurikaan huomiota. Räpläsin puhelinta, eli tein sitä samaa, mitä varmaan suurin osa siinä metrovaunussa. Pää oli kuitenkin kipeä, joten laitoin pian kännykän pois. 

Ja jostain syystä vilkaisin, siis todellakin vain vilkaisin mitä kirjaa se herra vieressäni lukee. Se riitti. Sekunnin murto-osassa mies puhkesi puhumaan, syttyi suorastaan. Hänellä oli kädessään suomalaiseen arkkitehtuuriin liittyvä kirja, joka selkeästi innosti häntä. Teimme samaa matkaa ehkä noin viitisen minuuttia, minkä jälkeen hän jäi metrosta pois. Mutta sinä aikana olimme jo ehtineet keskustella vanhoista kauniista rakennuksista, siitä miten nykyarkkitehtuuri ei vain ole niin kaunista kuin ennen, sekä myöskin piipahtaa miehen lapsuusmuistoissa. 

Se oli hieno keskustelu, hieno kohtaaminen. Minä jatkoin matkaa kohti kotia ja huomasin, ettei päätä särje enää.Tällaisia pieniäsuuria arjen ihmeitä toivon itse kunkin päivään tänään. Pitäkäähän silmät auki.

 Ja nyt, pikkuruinen piipahdus Atlantikselle :)

 

"Keskelle Atlantin suurta merta oli hiljalleen kohonnut upea, täydellisen pyöreä saari, jota ympäröivät joka puolelta jyhkeät vuoret. Valon veljekset näkivät heti, että noiden vuorten korkein kohta tulisi olemaan Sateenkaarikivelle täydellinen paikka. Niinpä he laskivat kiven sille, odottivat tovin ja katselivat sitten ihastuneina, miten kivestä sykähtelevät sateenkaarisäteet alkoivat virrata kirkkaina paitsi saareen itseensä, myös muualle maailmaan. 

    Saatuaan näin yhden kiven toimimaan, jatkoivat Valon veljet suunnitelmaa, joka auttaisi ihmiskuntaa heidän pitkässä matkassaan kotiin. Suurelle keskussateenkaarikivelle suunniteltiin kaksitoista pienempää kristallia, jotka täydensivät keskuskiven toimintaa. Kivet sijoiteltiin eri puolille saarimannerta, kukin omaan temppeliinsä, jolloin ihmisten oli helpompi olla yhteydessä Suuren Valon energiaan. Suurin Sateenkaarikivi sääteli siis muiden kristallien toimintaa, mutta toisaalta yhteistyö toimi myös toisin päin. Jos yksikin kolmestatoista kivestä olisi lakannut toimimasta, ei muidenkaan säteily olisi ollut täydellinen.

     Näin sai alkunsa ihmiskunnan kulta-aika, joka kesti tuhatviisisataa Maan vuotta ja jonka mukanaan tuoman onnen kuviteltiin olevan päättymätön. Saarella elävät ihmiset olivat erinomaisen kehittyneitä, puhdassydämisiä olentoja, jotka ymmärsivät maailmankaikkeuden lait ja osasivat toimia niiden mukaan. Heidän teknologiansa oli huomattavan korkeatasoista ja olipa heillä sellaisia kykyjäkin, joita nykyään pidettäisiin maagisina."

(Wernerilandia - ajassa ajan sisällä, Valmiixi 2015, s.115)