perjantai 12. marraskuuta 2021

Joulukalenteri! Luukku 15

 



(15.12.2018)

Huh. Viidestoista kalenterin luukku on jo auki. Käsittämättömän nopeasti aika menee. Tämän päivän kortti on nimeltään Ykseys. Siinäpä vasta muheva aihe tälle päivälle, jotten sanois. 

Kortin kuva löytyy ykkösosan loppupuolelta, Sateenkaarikiven tarinan neljännestä osasta. Tarinassa Wernerille kerrotaan maailman synnystä, maapallon ja ihmiskunnan alkuajoista, sekä tietenkin Suuresta Valosta.Josta olisin muuten voinut yhtä hyvin käyttää myös nimeä Alkulähde, Korkeampi voima, tai Jumala. Pitkän harkinnan jälkeen siitä tuli kuitenkin Suuri Valo. Jaa miksi? No vaikka siksi, että mulle Jumala merkitsee aika pitkälti juuri tuota: suurta valoa ja tietoisuutta, joka pitää sisällään kaiken.

En siis toisin sanoen pidä Jumalaa minään välillä rankaisevana, välillä palkitsevana, persoonan omaavana olentona, vaan puhtaana rakkauden voimana, jonka erottamattomia osia me kaikki olemme. Tiedostimmepa sitä tai emme. 

Eilen puhuin yhteydestä. Ja nyt kun asiaa oikein mietin, huomaan, että silläpä onkin ykseyden kanssa paljon muutakin tekemistä, kuin huomattavan samanlainen kieliasu. Ollessamme yhteydessä omaan syvimpään, korkeampaan itseemme, uskon, että silloin olemme yhteydessä myös Jumalaan(tai Suureen Valoon) meissä. 

Ja samoin, kun olemme yhteydessä toistemme kanssa, voimme tuntea saman valon loistavan myös heidän kauttaan. Mikä toivottavasti herättää meissä vähitellen sellaisen ajatuksen, että ehkä me kaikki olemme sittenkin samaa perhettä. Kaikista ristiriidoista ja hankaluuksistakin huolimatta. Ja se on juuri sitä, mistä käytän kirjoissani nimitystä ykseys. 

Ihanaa joulukuista lauantaita kaikille.

 

"Mutta jatkakaamme tästä myöhemmin, rakas Isoäiti-Röhveli. Olet jo vanha, emmekä halua rasittaa sinua liiaksi yhdellä kertaa. Seuraavaan tarinaan asti toivomme sinun kuitenkin ajattelevan aina kun muistat, että Suuren Valon maailma on koko ajan läsnä. Se ei ole koskaan kadonnut minnekään. Ympärilläsi avautuva fyysinen todellisuus on Kipinöille kyllä tärkeä oppimispaikka ja keho tärkeä oppimisväline - ilman niitä tämänkaltainen oppiminen ei olisi edes mahdollista. Mutta se ei ole kuitenkaan koko totuus, koska sinun henkesi on niin paljon enemmän. 

    Sinä olet kaikki, sinuun sisältyy kaikki: koko maailmankaikkeus, kaikki veljesi ja sisaresi. Sinä olet Suuren Valon laajentuma, yhä edelleen. Sinä olet osa häntä ja hänen rakkautensa on osa sinua. Tämän ymmärtäminen on erityisen tärkeää siksi, että muistaisit, ettei mitään uhkaavaa oikeasti ole olemassa."

(Wernerilandia - ajassa ajan sisällä, Valmiixi 2015, s.161-162)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

  24. Joulukuuta " Kun ympyrä sulkeutuu, homma on hoidettu, eikä siitä sen enempää."  Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2022! ❤️