(2.12.2018)
Heippa hei. Tämän päivän joulukalenterin luukusta putkahti tällainen kuva. Kuva löytyy niin ikään Wernerilandian ensimmäisestä osasta, kohdasta jossa Wernerilandiaan on juuri tunkeutunut kutsumaton vieras: valtaisa vuorenpeikko nimeltä Röhveli. Annoin kortille nimeksi Mielikuvitus, koska kyseessähän on tavallaan satuolento.
Sanon tavallaan, koska tarinassahan peikko on tietenkin täyttä totta. Mutta olisko tänään sellanen päivä, jollon jokahinen meistä vois kaivaa itsestään esiin hitusen lapsenmielisyyttä? Ettei otettais kaikkee niin kauheen vakavasti aina? Ja ettei tyrmättäis kaikkia elämän ihmeellisyyksiä pelkästään mielikuvituksen tuotteiksi, vaan oltais nöyriä. Niin, että sinne aivokoppaan vois livahtaa vaivihkaa sellanenkin ajatus, että ehkä kaikki sittenkin on mahdollista...
Eli
seuraavan tekstinpätkän myötä toivotankin kaikille ihanaa, ihmeellistä ja
taianomaista ensimmäistä adventtia! Annetaan mielikuvitukselle siivet.
”Kukaan ei sanonut mitään. Niinpä Ukko jatkoi.
- Toinen asia on vakavampi. Wernerwoodin metsässä on varhain tänä aamuna havaittu tunkeilija. Tuntomerkit viittaisivat jonkinlaiseen peikko-olentoon. Innokkaat lintubongarimme Mulumba ja Hirohito ovat vastuussa tämän havainnon tekemisestä. Heiltä ovat myös peräisin valokuvat, jotka laitan nyt kiertämään.
Näin sanottuaan Ukko viskasi kädessään olevat polaroidit vieressään istuvalle Sarahille. Tämä katsoi niitä hetken ja antoi ne edelleen Köntälle. Ja tämä taas Kakelle. Kuvat kiersivät hiljaisuuden vallitessa hallituksen jäseneltä toiselle, kunnes saapuivat lopulta Wernerin luo. Tämä tarttui niihin ja tunsi äkkiä oudon väristyksen vavisuttavan pientä kehoaan. Viime yönä, luettuaan sen oudon tarinan, hän oli nähnyt unta kuvassa olevasta olennosta. Tai ei. Olennoista. Niitä oli ollut unessa kokonaisen kylän verran. Kauhistuneena Werneri nosti katseensa ja yhtäkkiä hän oli sanonut sen ääneen.
-Röhveli. "
(Wernerilandia - ajassa ajan sisällä, Valmiixi 2015,
s.83-84)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti